Toimintamme

Satakieli on talo,
jossa lapsilla saa olla sata kieltä
ja ne sata kieltä
pitää yllä sellaista mieltä,
että juuri tämä hetki on ihme ja arvokas.

Taidepäiväkoti Satakieli on tarjonnut taidepainotteista varhaiskasvatusta Lahden Launeella jo vuodesta 2007. Olemme  taidepainotteinen yksityinen päiväkoti, jonka kasvatusperiaatteet pohjautuvat mm reggio emilia -ajatteluun lapsen luovuuden tukemisesta. Pedagogiikan tarkoituksena on houkutella lapsi käyttämään kaikkia piileviä taitojaan tarjoamalla virikkeellisen ja luovuutta tukevan kasvatusympäristön. Avainasemassa ovat lapsen kuunteleminen ja vuorovaikutus, jonka seurauksena tapahtuu oppimista.

Myös tiloissamme on huomioitu reggiolainen kasvatusajattelu. Muun muassa ateljee-huone, esiintymislava ja erilliset teemaleikkihuoneet mahdollistavat lasten omaehtoisen luovuuden ja leikin pienryhmissä. Päiväkodin pihaa ei ole täytetty suurilla leikkivälineillä, jolloin pihalla syntyvät lasten omat ideat luovaan leikkiin.

Toiminnassamme tärkeänä osana on pedagoginen dokumentointi, jonka avulla saadaan tietoa lasten kiinnostusten kohteista, voidaan palata koettuihin asioihin ja kertoa vanhemmille lasten toiminnasta sekä suunnitella lapsen kasvun tukemista ja kehittää Satakielen omaa toimintaa. Blogiimme päivitämme ryhmien toimintaa kuvin ja tekstein viikoittain vanhemmille nähtäväksi.

 

TILAT

Päiväkodilla on tilavat, valoisat ja viihtyisät arkkitehdin suunnittelemat tilat. Jokaisella ryhmällä on omat ryhmätilat leikkihuoneineen. Lisäksi meillä on ruokasali ja iso sali esiintymislavoineen. Omalla aidatulla pihalla on turvallista leikkiä. Päiväkotimme on tutkitusti puhdas ja homevapaa.

Katso lisää kuvia alempaa.

TAIDEKASVATUS

Tarjoamme lapsille mahdollisuuksia kokea onnistumisen iloa taideilmaisun monipuolisessa maailmassa. Taide käsittää meillä luovan ilmaisun: kuvataiteen, musiikin, satujen, draaman, tanssin ja liikunnan keinoin.

Klikkaa ja lue lisää kasvatusajattelustamme.

PIENET RYHMÄT

Meillä on pienet lapsiryhmät. Pienimpien ryhmässä on 12 lasta. Keskiryhmässä lapsia on 14 ja eskariryhmässä lapsia on 16. Taidetoiminnoissa toimimme pienryhmissä. Pienessä ryhmässä lapsi tulee kuulluksi ja huomioiduksi yksilönä ja pystymme tekemään paljon ihania taidejuttuja yhdessä.

Toiminnan esittelyvideo

Kuvia toiminnasta